![]() |
Saforma Oy on
perustettu vuonna 2006. Toiminnan kulmakivinä on alusta saakka
ollut tarjota asiantuntevaa teknistä suunnitteluosaamista
sekä auttaa ja neuvoa laitteiden hankintaprosessissa. Yrityksen
toiminta jakautuu tällä hetkellä kolmeen osaan:
suunnitteluprojekteissa alikonsulttina toimimiseen, asiantuntijan rooli
yhteistyökumppanin laajoissa ruokapalveluselvityksissä
sekä eri laitevalmistajille tuotettavaan suunnitteluun. Lähes kymmenen vuoden kokemus alan erikoissuunnitteluosaamisesta sekä elintarvike- ja ravitsemusalasta muodostaa yrityksen ydinosaamisen. Tiedämme myös, millaisilla laitteilla raaka-aineista saadaan valmiita aterioita vaivattomimmin, tehokkaimmin ja taloudellisimmin. Tunnemme hankintalain ja onnistuneiden laitehankintojen vaatimat kilpailutusprosessit. Suunnittelemme keittiöt sekä suurille että pienille käyttäjäjoukoille niin, että ergonomia on kohdallaan ja logistiikka toimii sujuvasti. Yleinen käsitys on, että asiantuntijan käyttäminen on kallista ja osoittaa omaa osaamattomuutta. Päinvastoin, Saforman palvelut ovat edullisia! Lisäksi asiantuntijan käyttäminen osoittaa aitoa halua päästä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen hakemalla uusia näkökulmia meneillään olevaan projektiin! Ota yhteyttä ja pyydä tarjousta!
|
